Muurlan eläinaiheiset emalimukit ja tarjotin, Nordic-sarja
Ensimmäinen kuvausjärjestelyni asiakkaalle. Jännitti ihan hirvittävästi ja tunne, etten mä pysty tähän mitenkään. En ole koskaan koskenutkaan järjestelmäkameraan. Ihan jo pelkkä kamera pelotti ja paine, että pitää saada vielä jotakin kuvia asiakkaalle.
Samalla piti opetella käyttämään MacBook-tietokonetta, jota en ollut aikaisemmin käyttänyt.
Tuntui aivan mahdottomalle. Paras opettaja on nimeltään Pakko.
Ei harmainta aavistustakaan, kuinka kuvaussuunnitelma tehdään. Mutta kun opettajana oli se Pakko niin sitä oli vaan tehtävä ja harjoiteltava, kokeiltava, kokeiltava, kokeiltava, kokeiltava.... aina vaan yritettävä uudelleen ja kehittää jotain mitkä näyttäisi paremmalta kameran reijästä katsottuna.
Kuvia työprosessin vaiheilta :
Keittelin nuudelimössöt valmiiksi. Mukin pohjalla on reilusti paperia, että nuudelimössöä ei tarvinnut paljoa tehdä. Nuudelimössöä on siis vain mukin yläosassa, sen verran ettei mukin muu täyteaines näy.
Huijausta, kyllä. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Taustan ja ryhmittelyn suunnittelua sekä mitä siihen kuvaan lopulta tulisi.
Siinä ne taiat onkin...Ne kun saa kuntoon niin voi vaan ottaa kuvia.

Lopullinen kuva Muurla-yritykselle :
Kuvaa olisi pitänyt vielä lisää käsitellä, jos olisin vaan osannut : kuvan suoruus, valoisuutta lisätä.
Se jää nyt heille tehtäväksi.
X , kuva tulossa....kun yritys itse julkaisee ensin kuvan.
Paljon on vielä oppimista, mutta kyllä varmasti harjoittelin asian eteen.
Muurla käsittelee todennäköisesti kuvaa valoisammaksi, joka minulta jäi tekemättä. Mutta sain edes jotain kuvaa toimitettua heille.
Olivat yllättyneitä nuudeli-ideastani, ei olisi heille heti ensimmäisenä mieleen tullut.
Muurla julkaisee ottamani kuvat syksyllä 2018.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti