Infografiikka on kuvallinen esitys, jonka tarkoitus on yleensä välittää tietoa, vakuuttaa tai viihdyttää. Infografiikkaan kuuluu tiedon visualisointia , kuten diagrammeja sekä kuvitusta
ja tekstiä. Tyypillisessä infografiikassa on johdanto, pääosio sekä
joskus loppupäätelmä, jossa lukijaa kehotetaan johonkin toimenpiteisiin.
Infografiikan käyttö on yleistynyt internetin ansiosta erityisesti 2010-luvulla.
Termi infografiikka on lyhenne yhdyssanasta informaatiografiikka eli tietografiikka.
Käsite on melko uusi ja vakiintumaton, ja sillä on joskus tarkoitettu
esimerkiksi samaa kuin tiedon visualisoinnilla. Randy Krumin (2013)
mukaan infografiikkaan kuuluu tiedon visualisointikaavioiden lisäksi
kuitenkin myös kuvitusta ja tekstiä, jotka yhdessä luovat kokonaisen
kertomuksen. Laajimmillaan infografiikat muistuttavatkin enemmän
artikkeleita tai puheita kuin pelkkiä kaavioita. Infografiikan tarkoitus on antaa tietoa, viihdyttää tai vakuuttaa lukija
jostain. Se esittelee asiansa johdannolla, jolla se myös pyrkii
kiinnittämään lukijansa huomion. Se esittää pääasian grafiikan
keskiosassa, joka on samalla grafiikan näyttävin osa. Se päättyy
loppupäätelmään, joka usein kehottaa lukijaa tekemään jotain saamansa
tiedon pohjalta. Kehotus voi olla esimerkiksi omien elämäntapojen
parannus, jonkin vetoomuksen allekirjoittaminen tai vierailu jollain
verkkosivustolla.
Infografiikan teho perustuu muun muassa siihen, että ihminen hahmottaa
asioita visuaalisten mallien kautta. Sen vuoksi kaavion muotoon
visualisoitu tieto on usein huomattavasti selkeämpää hahmottaa kuin
lukuina esitetty tieto. Infografiikassa asiat esitetään myös suhteessa
toisiinsa, mikä auttaa niiden ymmärtämistä. Ihminen pystyy tutkimusten mukaan myös muistamaan kuvat paremmin kuin
sanat, ja aiheeseen kuuluvien kuvien yhdistäminen sanoihin infografiikan
tapaan voi moninkertaistaa tiedon säilymisen lukijan muistissa. - Wikipedia
Kaksi esimerkkiä infografiikasta :


CMYK -väriavaruutta käytetään painotuotteisiin ja RGB käytetään sähköisiin tuotteisiin.
HEX-koodi kertoo värien tarkat koodit, jossa voi olla kirjaimia sekä numeroita
Tiedostot nimetään tuotteen mukaisesti: painovalmis_tiedosto_planssi
Tallennusmuotoja on AI ,jota voi muokata myöhemminkin,
PDF on
tulostettaviin, painettaviin ja sähköisiin tuotteisiin, JPG tekee
kuvalle valkoisen taustan ja PNG tekee kuvalle läpinäkyvän taustan.
Bleed on ns. kuvan ylimenevä kehys, create outlines esim. pitää fontit
samanlaisina ja pathfinder liittää kuvan eri osat yhteen.
Käytettävät mittayksiköt : millimetrejä (mm) painovalmiisiin tuotteisiin
ja sähköisiin tuotteisiin pikseleitä (px)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti